Elämä..tahtoa jotain ja mennä sitä kohti..Kun se saapuu niin on hetkiä kun ei haluakkaan sitä mitä on saavuttanut...
Esimerkiksi kun halusin lapseni syntyvän. Odotin sitä niin kovasti ja hartaasti ja yritin käynnistää synnytyksen kun alkoi olla aika tukala olo; mutta kun se synnytys käynnistyi: voi herra jestas että halusin peruuttaa koko homman!!! En minä tätä todellakaan halua en!!
No sama juttu kun olin työtön lukion käynyt; en muuta hallunnut kuin opiskelupaikan ja sitä myötä työn; hei sitten kun ne olisi elämä alkaisi! Nno nyt on se kaikki; Täh, tätäkö mä muka halusin? Antaa kaikkeni jollekkin työpaikalle, jossa kaikki haluaa vain omaansa? Ei kukaan siellä ajattelle kenenkään muun parasta kuin omaansa!!!Miten siitä sitten voisi nauttia, kun kaikki vaan haluaa parasta itselleen?!?
Haluaisin nyt vain olla siellä jossain yksin ennen tätä kaikkea  ja miettiä mitä haluan..ja toisaalta en..Tiedän tarvitsisin hiukan omaa aikaa ja hiukan omaa rauhaa ja lomaa...Mutta en kai nyt luopuisi oman ajan vuoksi rakkaimmistani. No en!!
Mutta on se kyllä rankkaa ja vaativaa vain olla olemassa toista varten!!!Ehkä jollekkin se ei ole niin, mutta minulle on.
Elän ruuhkavuosia niin vaikeita mutta en niitä vaihtaisi pois...en ainakaan yksinoloon jossakin yksiössä nuorena yksinäisenä...Enkä myöskään odota eläkeikää!!!.Miettikää nyt niitä vanhuksia siellä täysin unhoittettuina. Siellä ne kaipaa vain soittoa tai vierailua. EN minä sitä todellakaan kaipaa.